Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:128731 kpl
ONGELMAKOIRAKOULUTUS

Koiran käytökseen on aina olemassa syy, eikä se syy koskaan ole omistajan ärsyttäminen. Remmissä räyhäävä koira on esimerkiksi usein peloissaan, koska se ymmärtää remmin rajoittavan sen pakenemismahdollisuutta. Niinpä ainoa keino saada pelon aiheuttaja kauemmas on murina, hyökkäily ja haukkuminen. Joskus ongelmakäytöksen taustalla saattaa olla kipu tai muut terveydelliset ongelmat. Ongelmien taustalta saattaa löytyä monenlaisia syitä, mutta oli kyse sitten remmissä räyhäämisestä, yksinolosta tai vaikkapa tavaroiden vartioinnista, ei käytösongelmien kanssa kannata jäädä yksin. Mitä nopeammin ongelmaan puututaan, sitä helpompi on käytöstä muuttaa.


Lähden käytösongelmien hoidossa liikkeelle siitä, että jokainen tapaus on yksilöllinen, eikä yhtä, yleistä kaikille sopivaa niksiä ongelman hoitamiseksi ole olemassa. Käytösongelmia hoidettaessa onkin tärkeää aivan aluksi kartoittaa tarkasti koiran nykytilanne sekä omistajan omat tavoitteet. 

Ennen ensimmäistä tapaamista pyydän asiakkaita täyttämään alkuhaastattelulomakkeen, jonka avulla saan yleiskuvan tilanteesta. Tulen käymään asiakkaan luona ja ensimmäisen tapaamisen aikana käymme asiakkaan kanssa yhdessä tarkemmin läpi miten ja missä ongelmakäytöstä ilmenee, millä tavoin asiakas toivoisi koiran noissa tilanteissa käyttäytyvän sekä mietimme koulutukseen käytettävää aikaa ja resursseja sekä erilaisia keinoja aloittaa koulutus. Tämän ensimmäisen tapaamisen pohjalta laadin koulutusssuunnitelman vastaamaan mahdollisimman tarkasti kunkin yksittäisen asiakkaan tarpeita ja resursseja sekä päätämme mahdollisista jatkotapaamisista. Koulutuksen ajan sinulla on käytössäsi sähköpostituki koko ajan.

Ongelmakoirakoulutuksen hinta on 85€/h + kilometrikorvaus 0,70€/km (sis.alv 25,5%). Ongelmakoirakoulutus sisältää alkukartoituksen sekä kirjallisen koulutussuunnitelman.
Mahdollisten jatkokäyntien hinta on 70€/h + kilometrikorvaus 0,70€/km (sis.alv 25,5%)